lauantai 28. toukokuuta 2011

Riika - oluen ystävän paratiisi


Zeppelin hangaarit näkyvät oikealla ylhällä eli nykyiset kauppahallit, joista kannattaa
mennä hakemaan pikniktarvikkeet ja suunnata kanavan rantaan maistelemaan paikallisia herkkuja






















Vorta-jengi teki kevätreissun viime viikonloppuna Riikaan. Olimme reissussa viisi päivää ja kerkesimme näkemään ja kokemaan yhtä sun toista. Riika on todella kaunis kaupunki ja kun ottaa huomioon sen historian, niin täytyy sanoa että hyvin se on toipunut neuvostovallan aikaisista tuhoista.
Rakennuksia on restauroitu hienosti ja huolella. Kontrasti tulee esiin vasta hieman syrjemillä alueilla joilla näkee ankeita kerrostaloja ja muita rakennuksia.
Hintataso putoaa myös rajusti, kun ollaan keskustan ulkopuolella.



Pähkinäkakkua Jurmalassa



















Vietimme myös yhden päivän Jurmalassa, jonne matkustimme junalla.

n. 25 kilometriä valkoista hiekkarantaa 






















Riikasta päällimmäiseksi ajatukseksi jäi ihmisten ystävällisyys. Yksikin vanhempi rouva halusi välttämättä ohjata meidät rautatieasemalle. Juoksimme hänen perässään varmaan kilometrin - lippuluukulle saakka.

Bussipysäkeillä tultiin kysymään mihin olemme menossa ja neuvottiin bussinumeroita.

Harmi vaan, että aina kun oppii maan tavoille ja käyttämään julkisia kulkuneuvoja etc. pitää jo lähteä takaisin kotiin.

Yhtä kaikki reissu oli syömistä ja juomista - Priekā !


ķiploku grauzdiņi eli valkosipulileipää kannattaa tilata oluen kyytipojaksi



















Tällasia valkosipulisnäksejä on helppo tehdä muuten itsekin. Esim sellanen setsuurin tyyppinen leipä tikuiksi ja paistetaan valkosipuliöljyssä. Hyvä vaihtoehto perunalastuille illanistujaisiin.



Madonas alus - tätä olutta en nähnyt Riikassa, on kait paikallista "lähiruokaa" Jurmalassa

























Tässä oluentilaajan sanastoa:

Alus [alus] - Olut
Priekā! [prieka:] - Kippis!
Tumšais [tumshais] - Tumma
Gaišais [gaishais] -Vaalea
Lūdzu [lu:dzu] - kiitos (tilatessa)
Vienu Bauskas Gaišo, lūdzu!  [vienu Bauskas Gaishuo lu:dzu] - Yksi Bauskas Pale, kiitos!
Paldies – kiitos
  









































Tässä meidän piknik oluet. Käytiin hakemassa kauppahallista mansikoita, leipää, paikallista juustoa, erilaisia metwursti-tyyppisiä makkaroita ja kinkkua. Pullo paikallista kuohuviiniä.

Laima tehtaanmyymälästä ostettiin erilaisia keksejä sekä tietysti kotiinviemisiksi suklaata ja karkkia.


Laima on paikallinen "Fazer"




















Valmiermuižas tehtaanmyymälästä ostettiin pientä naposteltavaa




































































Valmiermuižas alus
 

























Jos olet kiinnostunut Latvialaisista oluista ja panimoista käy täällä:

http://dzerualu.files.wordpress.com/2010/06/latvianbeerguide200.pdf



Riga Sampanietis - Riikalaista kuohuviiniä




















Riga Balsamia (yrttilikööri)  pitää myös maistaa, kun on Riikassa. Sitä löytyy maustettunakin esim mustaherukalla.

Ruoka oli kaikkiastas tosi hyvää. Yhden kerran eksyimme johonkin ihme Malibu-pizzeriaan, jossa ruoka oli todella ala-arvoista. Ja kylmää! (pizza ja lasagne)

Tämä Moottorimuseo sijaitsee hieman sivummalla, mutta on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Samalla näkee vähän Latviaa Riikan turistialueen ulkopuolelta.

Riga Motor Museum

http://www.motormuzejs.lv/pub/index.php?id=20

Public trafficbus no. 5, 15 till bus stop Motormuzejs
bus no. 21 till bus stop Pansionāts

Riga public traffic routes and schedules

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Silakat espanjalaisittain - boquerones



¿Dónde están las aceitunas y las alcaparras? No sé .



















Tämän resepsin nerokkuus piilee siinä, että silakat ovat syötävissä hetimiten puolentunnin päästä. Silakat kypsennetään siis ennen marinointia.


500 g silakkafileitä
1 tl suolaa

Marinadi
1 kpl sitruunaa
2 rkl tuoretta timjamia
6 kpl oliiveja
1 rkl kapriksia
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 dl valkoviinietikkaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Ripottele silakoille suolaa ja sujauta kalat öljyttyyn halsteriin. Anna maustua mielellään vähintään puoli tuntia.
Grillaa kalat kypsiksi, irrota ne halsterista ja siirrä tarjoiluvadille.
Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja riivi timjamista lehdet. Viipaloi oliivit. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään ja kaada silakoiden päälle.
Anna maustua viileässä tarjoiluhetkeen asti.

Resepti on peräisin maku.fi sivulta:

http://www.maku.fi/resepti/silakat-espanjan-tapaan

Se löytyy myös Paul Svenssonin uudesta Grilli kuumana kirjasta


Reseptistä sen verran vielä että paistoin silakat pannulla (ne voi myös kypsentää uunissa).
Hyödynsin myös sitruunanmehun ja laitoin ättikaa vähän vähemmän.
Chiliä ja valkosipulia voi lisätä joukkoon antamaan potkua.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Amerikkalainen appelsiinijuustokakku

 



 


 
Voitele irtopohjavuoan (halkaisijaltaan 24 cm) reunat ja päällystä pohja leivinpaperilla.
Valmista taikina. Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Notkista tuorejuustot kulhossa. Sekoita joukkoon kaikki täytteen aineet. Kaada täyte vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia. Nosta kakku jäähtymään ritilälle. Anna kakun vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.

Tätä ohjetta voi varmaan varioida mielensä mukaan, vaihtamalla appelsiinituorejuuston johonkin toiseen mieleiseensä makuun. Yksinkertainen ja hyvä resepti, Yhteishyvän reseptisivustolta. Ja mikä parasta kakku valmistetaan kokonaisuudessaan uunissa. Ei tarvitse odottaa hyytymisiä ja pähkäillä miten sitä liivatejauhetta taas käytettiinkään ja piparitkin voi syödä sitten joskus muulloin kahvin kanssa.